Sukututkimus

 

Sukututkimus ennen ja nyt.

 

Haveristen sukukirja II

Yli kuuden vuoden valtava urakka on takana. Haveristen sukukirja II ilmestyy joulukuun 2019 alussa. Sukutietoja on aktiivisesti kerännyt sukuseuran pitkäaikainen varapuheenjohtaja Veikko Haverinen sekä muut suvun jäsenet.

Suvun historiaa on tutkinut FM Ari Kolehmainen. Hän on kirjoittanut suvun vaiheista lähes 100-sivuisen historiaosan kirjan alkuun. Kirjassa on yli 15 000 henkilöä, jotka ovat järjestetty sukutauluihin. Kirja pitää sisällään myös tarinoita suvun vaiheista.

Haveristen uusi sukukirja on kokonaan itsenäinen kirja, ei täydennetty painos ensimmäisestä Haveristen sukukirjasta. Sukukirjassa on nyt mukana myös sukutaulut nykypäivän Haverisiin asti. Sukututkimuksessa on myös menty paljon aiempaa syvemmälle, sillä DNA-testit ovat tulleet mukaan sukututkimuksen apuvälineeksi ja varmistuskeinoksi. Sukukirja tulee sisältämään myös artikkeleja suvun historiasta ja myös yleisemmistä sukuun liittyvistä asioista, kuten sukunimistä, asutushistoriasta, elinkeinoista ja perheestä.

Haveristen kirja I

Aarno Haverisen tähänastiset tutkimukset suvun juurista yleishistoriallista taustaa vasten tarkasteltuna on koottu tiivistettynä vuonna 2000 ilmestyneeseen kirjaan. Kirjan nimi on Haveristen kirja I, jonka on toimittanut Aarno Haverinen ja Eva Peron-Haverinen. Haveristen kirja I osaan.

Tässä muutamia poimintoja niistä:

Nimen "Haffuer" löytää vanhassa muodossaan keskiaikaisista ruotsalaisista asiakirjoista sekä myös muodossa "Haffer" ja "Hauer" (saksilainen nimimuoto).

Suomen nykyisellä maa-alueella Haveriset ovat eläneet likimain 1400-luvulta lähtien, ehkä jo 1200-luvultakin, mikäli yhteys läntisen Suomen Havereihin voitaisiin osoittaa.

Haveriset ovat aina olleet talonpoikaissuku. Suvun isäntämiehet on mainittu ensimmäisen kerran itäisen Suomen Säämingin hallintokunnan veroluettelossa vuonna 1541 satojen muiden isäntien joukossa. Heidän jälkeläistensä vaelluksia ja elämänkohtaloita on sittemmin seurannut niin verovouti kuin 1600 luvun loppupuolelta kirkkokin omissa luetteloissaan ja kirjanpidossaan.

1500-luvun puolivälissä lähdettiin Kustaa Vaasan aikaisen muuttoliikkeen seurauksena uudisasukkaina Säämingistä Oulujärven erämahan, johon asetuttiin asumaan, ja jonne palattiin piilopirteistä Venäjän sodan (1570-1595), ns. pitkän vihan jälkeen.

Ensimmäinen Haverinen siirtyi Oulunjärven Melalahden tilaltaan pysyvästi nykyisen Kuhmon alueelle, missä jatkoi uudisasukkaan leipätöitä, kaskiviljelyä ja kalastusta, 1630- luvulta lähtien. Kuhmon Haveriset saivat näin alkunsa kantaisänsä, Niels Haffuerin, jälkeläisinä.

Stolbovan rauhassa 1617 Ruotsin valtakuntaan liitettiin Käkisalmen lääni, joka käsitti Laatokan Karjalan sekä nykyisen Pohjois-Karjalan maakunnan alueen. Säämingistä erotetun Kerimäen pitäjän Haverisista ensimmäiset lähtivät muiden asuttajien mukana valloitetulle Käkisalmen läänin alueelle 1660-luvulla. Alkunsa sai mm. Kiteen Haveris-yhdyskunta, jonka jälkeläisiä muutti muualle ympäristökuntiin.

Kesälahden Haveristen paikallinen kantaisä, Jacob, ilmestyi vasta revisiomaakirjoihin Suuren Pohjansodan (1700-1721) , ns. ison vihan päättymisen jälkeen. Hänen vanhempansa lienevät asuneet lähialueilla jo ennen vuosisadan vaihtumista.

Kuhmosta muutettiin Pielisjärven pitäjään nykyisen Nurmeksen alueelle ja Sotkamoon.

Haveristen perusasutus oli näin luotu Ruotsin valtakunnan itäisimpiin osiin, niille alueille, jossa elettiin sitten tulevatkin vuosisadat.

Nimeltään Haverisia on tänä päivänä kolmisentuhatta. Suvun jäseniä tavataan erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä pääkaupunkiseudulla.

Sukuhistorian tutkimiseen tarvitaan vastaisuudessa runsaasti tekijöitä ja talkoohenkeä.