TARINAT: Tule jakamaan muistosi ja tarinasi kotisivuille

*

Tiedostojen maksimikoko yhteensä on 10 Mt.

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

PDF-tiedostoYstävyyden puu.pdf (207 kB)
PDF-tiedostoÄidin silmäterä.pdf (180 kB)
Tuntematon tiedostomuotoEeva Töyryn SUKUTAPAAMISIA kakkosversio 11,2015.odt (55 kB)
Tuntematon tiedostomuotoEeva Töyry Savonlinnassa PP16.odt (48 kB)
IMG_4412.JPG (1.8 MB)
Kuvassa edessä oikealta Jorma Liukko, Arto Liukko, Pirjo Halonen, os.Kaukinen, Eeva Töyry, Maire Hämäläinen os.Muhon en ja Ulla Laaksonen, os.Juuti. Takana oikealta: Saara Juuti, Tapio Juuti, Mauri Muhonen, Pekka Juuti, Saara Sikanen os.Liukko, Kaisa Kapanen os.Liukko, Mirja Makkonen os.Muhonen ja Raija Liisa Kosonen os.Liukko.
IMG_4413.JPG (1.6 MB)
Arto Liukko esittelee tekemäänsä puukkoa Mauri Muhoselle.
IMG_4414.JPG (1.6 MB)
Eeva Töyry esittelee Haverittaren pukua,jota ei helteen vuoksi pukenut päälleen.
IMG_4415.JPG (1.7 MB)
Arto Liukon tekemä puukko ja tuppi. Puukko on ns. kauhavlainen korupuukko 1900-luvun tyyliin.
IMG_4416.JPG (1.8 MB)
Arto Liukon pojalleen Jarille tekemä puukko tupessaan. Tämä puukko on rautalampilainen korupuukko Emil Hännisen tyyliin.
IMG_4417.JPG (1.6 MB)
Eeva Töyryn tekemä pöydällä oleva fläppitaulu läsnäolevien sukulaisuussuhteista.
IMG_4418.JPG (1.7 MB)
Eeva Töyryn tekemä "pöytäfläppitaulu" läsnäolijoiden sukulaisuussuhteista.
IMG_4419.JPG (1.7 MB)
Aino Töyryn tekemä maalattu kipsikala ja Eeva Töyryn tekemä keramiikkasiili ja kukka.
IMG_4420.JPG (1.7 MB)
Hilkka Behmin 1969 maalaama posliinikuppipari, jonka hän on lahjoittanut 1970 Aino Töyrylle hänen 70-vuotislahjakseen.
IMG_4400.jpg (2.2 MB)
Haverissuvun mailla Kerimäellä kesällä 2015, vasemmalla Maire Hämäläinen ja oikealla Eeva Töyry.
IMG_4401.jpg (2.1 MB)
Kerimäen kesäkuvassa oikealla Pekka Juuti, Mirja Makkonen, Maire Hämäläinen, Eeva Töyry, Mauri Muhonen ja edessä Hämäläisten tyttärentytär Elli Mirjami Kettunen
IMG_4403.jpg (2.0 MB)
Kerimäen Kuokkala 3:n alue näkyy myös Eeva Töyryn hankkimassa uudessa karttalehdessä.
IMG_4404.jpg (2.1 MB)
Eeva Töyry herätteli henkiin Per Hafwerin tilan maita Kuokkala 3:ssa. Osa tilan maista kuuluu edelleen Haverisille. Hän ohjeistaa lukemaan Haveristen 1-kirjaa sivulta 67.
IMG_4405.jpg (2.1 MB)
Eeva Töyry, 1677 syntyneen Per HAFWERIN tilan mailla Kerimäen Kuokkalassa.
Tuntematon tiedostomuotoMarttaKaarinalta selkoteksti.odt (5 kB)
MarttaKaarinalta[1].jpg (906 kB)
Kerttu Haverisen alkuperäinen kirje, vuodelta 1995. Alla sama teksti leipätekstinä.
PDF-tiedostoSUKUTAPAAMISIA.pdf (482 kB)
PDF-tiedostoReino Haverisen kirjoitus Pyällyspuuhun2016.pdf (48 kB)
RAKASPAIKKA Olin toisella luokalla kansakoulussa ja aloin kinuta isän mukaan isommalle kalareissulle.  Hanhilammelle olin päässyt mukaan kokemaan katiskaa ja samalla kokeiltiin pöökionkea. Kodin lähellä oli Miesjoki ja Laajajoki joilla käytiin ongella. Eivät olleet kovin kalaisia mielestäni nämäkään läheiset joet. Pyytelin, että pääsisin mukaan isommalle järvelle ja oltaisiin yön yli kalassa. Niinpä hän sitten lupasikin ottaa mukaan keväällä heti mukaansa, kun järvet aukeavat jääpeitteestään. Minä olin siinä hetkessä onnellinen poika ja tunsin kasvavani vähintään isoksi mieheksi, kun suuri kalareissu oli jo luvattu heti kevääksi. Toukokuun puolivälissä eräänä lauantaina kalareissusta tuli totta. Isä sanoi edellisenä iltana, että huomenna mennään viemään katiska Nuottijärveen ja samalla kalastellaan! Hän oli jo kerännyt sopivia tarvikkeita reppuunsa valmiiksi. Keittoastiaksi tuli mukaan sodassa ollut pakki, jota jotkut nimittivät römpsäksi. Kalavehkeitä tietysti, kuten koukkuja, kalastajalankaa, siimaa ja kirves. Puukkohan silloin oli yleensä miehillä vyössä kiini ja minäkin otin omani reppuuni. Seuraavana iltana ei meinannut tulla uni ollenkaan, kun jännitti niin kovasti kalastamaan lähteminen. Meinasin nukkua koiranunta, toinen silmä raollaan, mutta uni tuli suurine kaloineen mukaan. Isä laittoi aamulla eväitä reppuun ja silloin minäkin hyppäsin sängystä kuin vieteriukko hereille. Minun reppuun laitettiin eväsvoileipiä ja maitopullo. Varasukat, villapaita ja käsineet mahtuivat eväiden lisäksi. Ruskeat Pekka-kumisaappaat jalkaan ja matka voisi alkaa. Pihalla isä nosti katiskan hartioilleen repunpäälle. Sitten vain huiskutukset äidille ja miehet lähti taivaltamaan kalavesille. Aamu oli puolipilvinen ja hiukan usvaa näkyi soiden reunoilla. Linnut lauloivat ja aloittelivat pesäpuuhia, kun marssimme polkua Hanhilammelle. Lammen päässä isä sanoi: ”Mennään tästä ojanvartta lähelle Vasikkasuota ja sitten ansapolkuja pitkin ja harjanteita seuraten Härmänmäen alapuolelle, ollaanpa melkein perillä.” Matkaa on kaikkiaan noin yksi peninkulma! Minä vakuuttelin jaksavani oikein hyvin sellaisen taipaleen kulkea. Koulumatkani oli 3 km, joten päivässä tuli vähintään 6 km kävelyä. Ei ollut autokyytejä silloin koulumatkalle. Ansapolut olivat jo metittyneet, mutta siellä täällä näkyivät hyvin ja pitivät meitä oikeassa suunnassa. Levähdimme eräällä kankaan nokalla ja istahdimme kaatuneelle hongalle istumaan. Isäni on ollut aina kova tupakoimaan ja niin hän nytkin kaivoi tupakkavehkeet esille. Sanomalehdestä leikattua paperia, Jymy-tupakkaa ja niistä se syntyi kunnon sätkätupakka. Savu oli mahtava ja vieläkin olen sen tuoksun tuntevani. Huolellisesti hän sitten sammutti sätkänsä hiekkaan. Tupakoinnin isäni kertoi aloittaneen 12 vuotiaana. Minulle hän sanoi sitten näin: ” Kuule sinä Reinikka poikani, elä koskaan opettele tupakoimaan, koska sitä myöhemmin on vaikea lopettaa!” Tämä opetus meni perille. En ole tupakoinut kuin muutaman kokeilun. Tauon jälkeen ylitimme soiden välisen salmekkeen ja nousimme harjunkuvetta lähelle pientä jokea. Mikä joki tämä on? Tämä joki on Uusijoki, kertoi isäni ja kantoi minut tämän pikkujoen yli. Minun saapasvarteni eivät olleet riittävän pitkät kahlaamiseen. Joen takana oli vielä lunta notkelmassa ja siinä näkyi hevosen ja reenjalasten jäljet. Hiukan etempänä näkyi joitakin verijälkiä. Isäni totesi minulle: ”Tässä näyttää tapahtuneen hirven salakaato ja se on haettu hevosella. Jäljet näyttävät suuntautuvan kohden Härmänmäkeä. Kyllä tämä on tarpeeseen ammuttu, sillä perheet ovat nyt sodan jälkeen lapsirikkaita ja jokainen ruoka-apu tulee tarpeeseen. Ansiotkin ovat useimmilla aika heikkoja, joten ei tästä kannata tehdä ilmoitusta poliisille! Metsän-Tapio on antanut apuaan ja peittää jäljet!” Isäni oli siinä jutellessamme kaivanut repusta römpsän ja kirveen. Tehdäänpä tulet tuohon tervaskantoon ja siinä on istuinpuukin kaatunut meille valmiiksi.  Haeppa jouvukiksi kahvivesi tuosta purosta niin laitan nuotion valmiiksi ja tietysti keitinselän pakkia varten. Nuotion tekeminen isältäni kävi hyvin tottuneesti ja pian meillä kahvivesi kiehuikin. Isäni lisäsi kahvihöystöt kourallaan pakkiin, pieni kiehautus ja väkeväkahvi oli valmiina.  Äidin leipomasta ruisleivästä isä viilteli meille siivuja ja laittoi voita sekä Koskenlaskija juustoa kyytipojaksi. Kyllä maistui hyvältä ruisvoileipä. Voin vieläkin aistia tuon tilanteen, kun tervastulilla sai istahtaa lepuuttamaan jalkojaan ja samalla nauttia kahvista ja ruisvoileivästä. Meni siinä toinenkin miehenmittainen voileipä liukkaasti vatsaan, kun nälkäkin oli tullut taivaltajille. Kuukkeli lenti nuotiomme lähelle kuusenoksalle istumaan ja kallisteli päätään hyvin anovasti. Isä antoikin sille honganoksaan pienen leipänokareen juustoineen ja erittäin rohkeasti se kävi tarjouksemme hakemassa. Isä kertoi, että kuukkeli on onnenlintu ja tietää hyvää kalareissullemme. Kuukkeli on tuonut onnea varsinkin metsätöissä ja uitoissa. Palkat olivat yleensä hyvät, kun kuukkelit asustivat työmaan lähellä. Nuotiomme hiipui hiljalleen, joten sammutimme sen kokonaan. Isä viittoi kädellään ja sanoi minulle: ”Tuon pienen harjanteen takana on kalapaikkamme Nuottijärvi.” Lähdimme astelemaan Uudenjoen vartta alaspäin ja sieltä alkoi vilkkua sininen järvenselkä. Järvi ei ollut hirmuisen suuri, mutta hyvin kaunispiirteinen niemineen ja lahtineen. Järven takana kohosi jyhkeä vaara. Vaaran rinteillä näkyi suuria harmaita kelohonkia. Ne olivat olleet siinä jo satoja vuosia lintujen laulupuina. Veimme ensin katiskan pyyntiin pienen lahdelmaan kaislikon reunaan. Katiskan päälle laitettiin pieniä kuusenhavuja. Kalat ja varsinkin ahvenet kuulemma tykkäävät koristelusta. Sitten isä laittoi minulle onkivavan ja kiinnitti siihen pöökiongen. Onkeen pantiin mato kiemurtelemaan ja tehtiin koeheitto. Alkoi suuren kalamiehen odotus. Särkihän se alkoi nypläämään matoa ja vei sen hetkessä menessään. Oli itse laitettava uutta matoa koukkuun ja pian se järvi antoi muutaman ahvenen ruokakalaksi. Isä kävi onkimassa Uuttajokea ja sieltä tuli saaliiksi pari tamukkaa. Aurinkokin katseli väliin pilvenraosta ja nosti lämpöä iltapäivälle. Suuri kalamies oli nukahtanut koivunrunkoon nojatessa ja matokin oli taas häipynyt koukusta. Isä huomasi sen ja tuli veneellä rantaan. Sanoi sitten minulle: ”Soudamme veneellä tuonne järven Nuottijoen puoleiseen päähän tammelle ja teemme sinne asentopaikan vanhaan tammenvartijan laavuun”. Järvi oli hyvin tyyni ja matka meni soutaen muutamassa hetkessä. Pidimme uistinta veneen perässä, mutta hauki ei ollut oikein hyvällä syöntipäällä. Pieni puukonmittainen hauki tarttui, mutta laskimme sen takaisin kasvamaan. Laavu oli rakennettu laudoista ja sen edessä oli kivien reunustama nuotiopaikka. Katto oli yhdelle puolelle kaatuva ja takaosastaan matalampi. Isä toikin siihen tuoreita kuusenhavuja nukkujille pehmusteiksi. Nuotiopuita löytyi lähistöltä ja hiukan etempää hän kantoi isomman hongan latvuksen yötä varten. Tulet laitettuaan laavun eteen isä keitti meille muutaman perunan ja tietysti joitakin kaloja kypsyi perunoiden päällä. Laavulla löytyi vanha kattila keittämistä varten. Se oli varmaan ollut siinä tehtävässä useampia vuosia. Perunat, kalat, ruisleipä ja mustakahvi maistuivat aivan herkullisilta päivän kalastuksen jälkeen. Makuasiat ovat aivan kohdallaan, kun ruisleivälle levittää vielä oikeaa voita. Ilta oli edennyt siinä huomaamatta hämärän rajoille ja uni petti ”suuren, pienen” kalamiehen pehmeälle havuvuoteelle laavunpohjalle. Ennen Nukkumatin unisulan pyyhkäisyä tunsin ihanan lämmön nuotiostamme.  Tervaspuut räiskähteli ja kipunoivat yön tummuvalle taivaalle. Seuraavan kerran heräsin aamupuolella, kun silmäni erottivat isän laittavan nuotioon lisää puita. Tuo nuotionlämpö ja isän tuoma turvallisuuden tunne ovat säilynet sielussani läpi elämän. Uni tulvahti uudelleen ja jatkui aamuun hyvin syvänä, että tosissaan piti kalamies herättää ylös. Isä huuteli joen rannasta minulle, että tule kuuntelemaan teerien soidinmenoja. Kömmin lämpimältä havuvuoteelta ylös ja tosiaan mahtava suhina ja pulina kuului läheiseltä suolta. Isä oli käynyt yöllä kalassa joella ja kymenkunta kookasta tammukkaa oli saaliina. Kahvi oli valmiina ja voileipä Koskenlaskija juustolla varustettuna. Äiti oli laittanut muutaman palasen nisua herkkupaloiksi. Hyviltähän nuo kaikki maistui. Järvellä leikitteli vielä aamu-usva hetken aikaa, mutta Auringon säteet alkoivat nousta itäiseltä taivaalta. Aloimme laittaa asentopaikkaamme hyvään kuntoon ja valmistella kotiin lähtöä. Vielä onkisimme Uudenjoen puoleisessa päässä ja katsoisimme katiskan. Veneen veimme entiselle paikalle ja lähdimme nostamaan katiskaa. Pari kiloista haukea ja toistakymmentä kookasta ahventa sieltä löytyi ja katiska sai aloittaa pyytämisen uudelleen. Kyllä äiti on mielissään tästä meidän kalasaaliista riemuitsin minä. Hymy karehti isänkin suupielissä. Ongimme vielä muutamia ahvenia lisää ja sitten aloitimme paluumatkan tulojälkeämme myöten kotiin. Ansapolulla näkyi muutamia kanalintujen rypypaikkoja. Vielä oli polun vieressä jäljellä joitakin liskupyynnin painopuita. Sitten näin suuremmat jäljet hiekalla ja huusin isälle: ”Kenen iso lehmä tästä on mennyt?” Isä tuli katsomaan näkemääni ja totesi, että suuri hirvisonni siitä on kulkenut. Harvinaiset jäljet, koska sota-aika vei hirvet hyvin vähiksi ja kestää vielä jonkin aikaa odottaa uuden kannan kasvamista. Kotona kertasin äidille kalastusreissuani. Äiti tietysti kyseli, että mitenkä minä jaksoin kulkea noin pitkästi? Minä tietenkin rempseästi, että kylähän ne isot miehet jaksaa taivaltaa. Tästä Nuottijärvestä on tullut minulle tärkeä ja rakkainpaikka. Kaikki kalareissut kertaantuu vuosien saatossa, mutta tässä on se jokin erilaisuus joka on minussa hyvin syvällä. Nuottijärvi ei ole häipynyt minusta mihinkään suurillakaan järvillä! /Reino Haverinen
Tuntematon tiedostomuotoMimmis ja Timmis.odt (60 kB)
MUISTOISSANI MEHUMAIJAN PORINAT JA JORIININ KUKAT Äitini Mirja Haverinen syntyi helmikuisena pakkasyönä Lauvuksen Lapiovaarassa, Kuhmossa. Hänen muistoissaan oli aina sija kotivaaralle ja Lapiovaaralla eläneille ihmisille. Hän muutti Kuhmosta, 16-vuotiaana Kuopioon ja aloitti opiskelut Kuopion talouskoulussa. Tapasi koulukaupungissaan Kuopioon, Konnevedeltä muuttaneen isäni, Timo Marjasen, jonka kanssa hän avioitui ja sai viisi lasta: kolme poikaa ja kaksostytöt. He asuivat aluksi Niiralan rukoushuoneelle Huuhankadulla ja muuttivat sieltä työsuhdeasuntoon Saastamoisenkadulle, Haaparinteen seurakuntatalolle. Kun perhe kasvoi viisilapsiseksi alkoivat Mirja ja Timo suunnitella oman kodin rakentamista. Ison perheen tarpeisiin, sopiva tontti löytyi Inkilänmäeltä ja isä Timo alkoi rakentaa perheelleen kaksikerroksista, puuverhoiltu taloa. Kotitalon, isolla pihalla leikittiin kirkonrottaa, hillopurkkia ja pelattiin polttopalloa. Rastaantien runsas lapsikanta takasi meille lapsille samanikäisiä leikkikavereita lähinaapurustosta. Vanhempien istuttamat sireenipensaat, jasmikepensaat ja juhannusruusut tuoksuvat muistoissani edelleen. Alapihan punakukkaisten joriinien juurimukulat, äiti Mirja ja isä Timo nostivat joka syksy maasta, talvehtimaan autotalliin ja seuraavaa kevättä odottamaan. Mirjan ja Timon piilopirtti Viinimarjapensaat pörhistyivät kesäisin ja antoivat äidin mehumaijalle syksyistä porinaa. Pihakellariin he varastoivat oman pihamaan perunat ja porkkanat. Kellarissa säilyivät myös hillot, joita he kotitanhuvilta ja myös Kuhmosta kerätyistä marjoista tekivät talven varalle. Isän lämmittämän leivinuunin lämpö ja äidin hääräily hellan äärellä muistuu mieleen, kun me pienimmät pakkaspäivinä tulimme lumileikeistä sisälle. Hauskinta kevättalvisin oli kiivetä talon katolle ja hypätä katon reunaa hipovaan kinokseen keittiön ikkunan edustalla. Myöhemmin Mirja ja Timo sekä me tytöt muutimme työsuhdeasuntoon Kallaveden seurakuntatalolle, äidin tultua valituksi seurakuntatalon vahtimestariksi. Isä oli työssä Kuopion keskussairaalan lämmittäjänä eläkepäiviinsä asti, tuuraten vahtimestari äidin vapaapäivät oman työnsä ohella. Inkilänmäen koti antoi vapaan kasvualustan ensin lukio- tai rippikoulukouluiässä oleville pojille ja myöhemmin meille, samaan ikään tulleille tytöille. Kuhmo sukulaisineen oli niin rakas molemmille vanhemmille, että aikansa kodin lähettyvillä olevalla, Puutossalmen Koukeron mökillään, eläkepäivien hyötyviljelyä harrastettuaan ja kalasteltuaan, he päättivät alkaa tuumasta toimeen ja rakentaa piilopirtin äiti Mirjan lapsuuden kalavesien äärelle, Kuhmoon. Kuhmon mökki on edelleen koko suvun yhteisenä paikkana, jonne erityisesti Kuhmon kamarimusiikkiviikot, loma -ja marja-aika vetävät meitä, Mirjan ja Timon lapsia ja lastenlapsia./Anu Piironen
Mirja Marjanen, Eve ja Anu.jpg (57 kB)
Kuhmon Lauvuksella syntynyt Mirja Marjanen os. Haverinen sylissään kaksostyttönsä Eve ja Anu.
Tuntematon tiedostomuotoA PAULALTA JA OUTILTA Pyällyspuuhun.odt (677 kB)
Haveristen Solovetskin matka 31.7.–2.8.2015 Perjantai 31.7.2015 Aamulla kello kuuden aikaan lähdimme kohti määränpäätä Kuhmon linja-autoasemalta. Kaikki matkalaiset eivät kuitenkaan lähteneet matkaan heti Kuhmosta, vaan osa oli meitä vastassa Vartiuksen rajanylityspaikalla seitsemän aikoihin saavuttuamme sinne. Raja-asema oli vasta auennut, joten pääsimme rajan yli nopeasti ongelmitta. Noin puoli yhdeksän aikaan saavuimme Kostamukseen, jossa pysähdyimme eväsostoksille kauppaan. Sen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Venäjän Kemiä, jonne ajoimme Lietmajärven, Tiiksan ja Rukajärven kautta. Rukajärvellä teimme pienen mutkan ajamalla kylän kautta. Istumalihakset olivat melko kovilla bussin takaosassa istuneilla tien huonontuessa, mutta pääsimme kuitenkin lepyttämään niitä Murmanskin valtatien varrella sijaitsevalla huoltoasemalla. Saavuimme Venäjän Kemiin viiden aikoihin, jossa pääsimme majoittumaan Prichal – hotelliin. Hotelli Prichal Ruokailemaan pääsimme kahdeksan maissa. (Oli muuten ensimmäinen ateria sinä päivänä, joten nälkä oli kiljuva!) Ruoaksi saimme kalapihvejä lisukkeineen ja jälkkäriksi oli rahkapullia. Iltasella kävimme Kemin ainoassa elintarvikepuodissa, joka vastasi kooltaan pientä kioskia. Sittenpä olikin jo aika mennä yöpuulle, koska seuraavana aamuna olisi aikainen lähtö Solovetskin saarelle. Lauantai 1.8.2015 Aamulla aamiaisen jälkeen oli lähdettävä kylmässä ja sateisessa säässä satamaan odottamaan laivaa, jolla matkustimme kahden tunnin ajan Solovetskin saarelle. Perille päästyämme meidän piti itse lähteä etsimään saarelta toimistoa, jossa meitä odotti suomea puhuva opas. Opas esitteli meille luostaria kahden tunnin ajan, jonka jälkeen pääsimme lounaalle ravintolaan. Luostari Luostarin tykistöä Ruokailun jälkeen opaskierros jatkui bussilla Sekirnajavuorelle. Matkalla vuorelle kävi pieni äksidentti, kun vastaan tulleen bussin peili poksahti meidän bussiin. Onneksi ei sentään nyrkkitappelua tullut kuskien kesken. Vuoren huipulla pääsimme ihastelemaan muun muassa upeita maisemia ja kuulemaan virren veisausta hartaushetkeen osallistuvilta ihmisiltä. Sekirnajanvuori ja opas Sekirnajavuoren skiitta Opaskierroksen päätyttyä jouduimme odottelemaan pari tuntia laivamme lähtöä kohti Venäjän Kemiä. Saarella näimme myös vuohia, jotka olivat sateensuojassa auton alla. Kemistä lähdimme bussillamme kohti seuraavaa yöpaikkaa Belomorskissa. Matka kesti reilusti kauemmin mitä piti, sillä valtatiellä oli tietöitä, jotka hidastivat matkaamme. Lopulta saavuimme noin yhden aikaan yöllä Gandvik – hotelliin, jossa meitä olikin jo odoteltu. Ruokaa emme siihen aikaan enää saaneet, joten jouduimme menemään nälissämme nukkumaan. Onneksi kuitenkin hotelli oli todella siisti ja viihtyisä. Sunnuntai 2.8.2015 Edellisen illan päivällisen sijasta meille oli katettu runsas seisova pöytä aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen keräsimme tavaramme ja lähdimme kotimatkalle. Matkalla pysähdyimme jälleen kahvitauolle samaisella huoltoasemalla, josta jatkoimme sitten Kostamukseen. Kostamuksessa pääsimme ostoskeskukseen tekemään viimeisiä ostoksia. Rajalla halukkaat kävivät Tax-freemyymälässä ja osa porukasta jäikin sitten kyydistä pois Vartiuksessa. Kuhmoon saavuimme aikataulusta poiketen kolmea tuntia aikaisemmin, kuuden maissa. Kirjoittaneet Paula ja Outi Haverinen
Tuntematon tiedostomuotoHelena Haverisen lähettämä teksti Pyällyspuu60 2017.odt (48 kB)
SAMALLA PUULLA Samalla puulla on kokoelma kertomuksia Alpo Haverisen omilta lapsuus- ja nuoruusvuosilta. Samalla ne kuvaavat mehevästi elämänmenoa kuhmolaisessa syrjäkylässä 1940 - 60 -luvuilla. Perämoottori Larus, sarjakuvalehti Tex Willer, ja pikku-ukkoja sisältävä, radioksikin kutsuttu laatikko avarsivat kukin omalta osaltaan perukkametsissä eläneen pojankoltiaisen maailmaa. Pienempien ja suurempien arkisten tapahtumien ja kujeiden kautta peilautuu käsinkosketeltavasti suomalaisen yhteiskunnan kehitys: uusien maanteiden kautta hevosella ajo vaihtui linja-autoon, maidon kuljetus helpottui veneen perämoottorin avulla ja suu pantiin välillä makeaksi skottitoffeella. ”Sitten se oli välähtänyt, kun olin pumppaamassa ilmaa maitokärryn renkaisiin. TYKKI! Minä tekisin pyöränpumpusta tykin.” Kirjoitukset ovat syntyneet viime vuosien kuluessa alunperin Kuhmon timoniemeläisten omaan kylälehteen, Timoniemen Nettiin. Viime vuoden joulukuussa, Alpon 70-vuotissyntymäpäivien lähestyessä päivänsankaria päätettiin muistaa yllätyslahjalla, ja kirjoitukset laitettiin yksien kansien väliin. Näin syntyi Samalla puulla -kirja. ”... Keitasella menin suoraan lehtihyllyille. Siellä se oli, uusi lukematon Tex Willer! Olisi myös samankokoinen Villi Länsi ja isompi lehti Pecos Bill, mutta rahat eivät riittäisi kaikkien ostoon. Rahat olivat isän antamia, eikä meidän kotona ollut paljon rahaa. Isä oli monta kertaa sanonut, että lorulehtiissä menevät rahat hukkaan ja parempi olisi lukea läksykirjoja. Kyllä isän hermot kestivät yhden lehden ostaa, mutta piti varoa ostamasta liikaa kerralla. Päätin ostaa vain Willerin ja rohkaistuin kysymään, että onko myytävänä koirapommeja ja paljonko ne maksavat, koska olin kuullut niiden pamahtavan kovaa. Kyllä oli, mutta hinta oli suolainen. Himotti päästä kokeilemaan ...” Alpo Haverinen (s. 1945) on muutamia maailmalla vietettyjä vuosia lukuunottamatta asunut koko ikänsä Timoniemellä. Hänen vanhempansa olivat Martta (1905-1987) ja Vieno (1906-1975) Haverinen. Vieno oli syntynyt Iivantiiran Teerilehdossa. Martta oli puolestaan Nivan Kaarneen Kyllösiä. He ostivat vuonna 1937 Sopala-nimisen talon parin hehtaarin vuokratontilla. Heille syntyi kolme tyttöä ja kolme poikaa, joista yksi kuoli evakkomatkalla. Sotien jälkeen he anoivat asutustilaa valtiolta, ja saivat Sopalan ympäriltä reilut sata hehtaaria metsämaata. Vieno antoi tilalle nimeksi Kotakangas. Kansakoulun Alpo kävi Nivan koululla, koska sinne oli lyhyempi matka. Hän palveli YK-joukoissa Kyproksella vuosina 1968-69 ja kouluttautui metsätyönjohtajaksi Rajamäellä vuosina 1973-74. Takaisin Timoniemelle ja Kotakankaalle Alpo muutti vuonna 1977. Työuransa hän teki metsätalouden parissa, toimien mm. työnjohtajana ja metsänhoitoesimiehenä Metsähallituksessa Kuhmossa. Eläkepäiviään hän viettää kalastellen, mökkeillen ja metsätöitä tehden. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja kaksi aikuista tytärtä. ”... Paine ei helpottanut yhtään, kun äidin sisko tuli miehensä Eetun kanssa kylään ja kalastamaan meille muutamiksi päiviksi. Eetu ihmetteli, että mitenkä Vieno oli mennyt niin pöljän kaupan tekemään, jotta suomalaisen Laruksen ostamaan. Että siinä kyllä raha haukkasi paskaa. Amerikkalainen moottori se olisi pelannut kuin enkeli, tuommosen kanssa sitä noituu taivasosuutensakin. Isä puolusti valintaansa, että moottori oli halpa ja vähäruokainen. Eetun mielestä moottori oli vähäruokainen, kun ei käynyt ollenkaan. Isä oli melko juro ja vähäpuheinen koko vierailun ajan ...” Samalla puulla -kirjan on kustantanut BooksOnDemand, ja sitä on saatavilla kaikista suurimmista verkkokirjakaupoista sekä painettuna että e-kirjana. Teos on kovakantinen ja siinä on 88 sivua.
Alpo Haverisen Kirjan kansi Pyällyspuu 2017.jpg (531 kB)
Timonniemeläisen Alpo Haverisen tarinoita on koottu kirjaksi.
ALPO Haverinen Pyällyspuu2017.jpg (15 kB)
Kuvassa Alpo Haverinen, Timonniemeltä