Muistokirjoitus Toivo Kusti Haveriselle

Muistokirjoitus Toivo Kusti Haveriselle

22.04.1929 -19.07.2020                                                                                                                            

Isämme Toivo syntyi Sotkamon Nuasjärven kylässä 22.04.1929. Pienviljelijä perheeseen kuului isä Kusti Renne Haverinen, äiti Hilja Maria s. Oikarinen, isoveli Tauno Ilmari, siskot Hilja Esteri ja Sylvi Amanda. Samana vuonna 1929 Hilja Esteri menehtyi, pian äiti Hilja Maria menehtyi vuonna 1931. Näistä synkeistä ajoista isä ei muistanut juurikaan. Isoisälläni Kustilla ei ollut vielä omaa paikkaa jota viljellä ja huolehtia jälkipolvesta, niinpä hän osti lastensa nimiin, Toivola nimisen tilan Nuoasjärven kylästä. Täällä isäni ja muut sisarukset asuivat aikuisikään saakka isoisäni Kustin ja uuden äitipuolen Vilma Katrin kanssa. Avioliiton myötä perheeseen tuli uusi sisarpuoli Rauha.

Isä ei paljoa kertonut nuoruusajoista, joitakin muisteli kun sota-aika oli vilkasta Kontiomäen asemalla. Siellä oli varttuneelle pojan koltiaiselle ihmeteltävää junissa, sotilaissa ja kaiken laisista kulkijoista, moneen suuntaan oli menijöitä. Häneltä oli kielletty menemästä sinne pommitusten takia mutta minkäs teet kun kiinnosti. Kun kaansakoulun penkit tuli kulutettua ei ollut puhettakaan että olisi opintoja jatkanut, maatilan työt kutsuivat. Myöhemmin isäni sai ampujan luvat ja pääsi räjäyttelemään uuden kotitalon perustuksia.

Toimeentulo tilalla oli niukkaa, niinpä sisarukset lähtivät omille tahoilleen, isä muutti Helsinkii v.1951. Työpaikka löytyi Lauttasaaresta Muuntosähkö oy:stä. jossa hän viihtyi eläkepäiviin saakka.

Pian Helsinkiin tulon jälkeen hän löysi elämän kumppanin Sylvi Inkeri Haverinen os.Kärkkäisen. Yhdessä he rakensivat Vantaalle omakotitalon ja saivat kaksi lasta Kaijan vuonna 1955 ja Veikon 1956. Lomien vietto Sotkamossa kuului perheen rutineihin, matkustelu ulkomaille oli isän ja äidin hupia meidän ollessa isovanhempien luona Sotkamossa, jossa opimme tekemään maatalous- ja heinätöitä.

Myöhemmi 70-luvulla isä ja äiti hankkivat kesämökkitontin Karjalohjalta, jonne he rakensivat kesäpaikan. Aika kului ja isoisä Kusti menehtyi äkillisesti Sotkamossa. Isoäiti muutti pian tilalta Sotkamon keskustaan. Minä ja Kaija läksimme yhteisestä lapsuudenkodista ja perustimme omat perheet. Saimme molemmat 4 lasta, minä 3 tyttöä ja pojan, Kaija 3 poikaa ja tytön. Isä ja äiti kovasti tykkäsi nähdä ja hoitaa aikansa pienokaisia. Isä nikkaroi puusta keinuhevosia nuken sänkyjä ja vaikka mitä kun puutöitä oli mahdollista tehdä omassa verstaassa. Äiti muonitti hyvillä ruuilla ja kaikilla ompelutöillään. Isä tykkäsi leikkiä ja pelata lasten kanssa kotona Vantaalla ja kesämökillä. Mielellään isä kulki metsässä marjastamassa, erityisesti lakat piti käydä keräämässä soilta. Kalastamassa hän oli usein kun Karjalohjan mökillä olimme käymässä, Äitimme laittoikin monesti juuri kalaruokaa.

Yhdessä he olivat sellainen pari että välillä he panivat jalaalla koreaksi, lauloivat karaokea yhdessä ja pitivät juhlia ystävien kanssa. Vielä isä innostui 80-vuotiaana rakentamaan sopivamman asunnon itselleen ja vaimolleen. Samalle tontille Vantaalle tulikin kaksi uutta rakennusta. Kaijan pojalle perheineen sekä Isälle ja äidille. Vanhan rintamamiestalon osti minun vanhin tytär miehensä kanssa. Tutut ja turvalliset lapset ja lapsenlapset asuivat aivan lähellä. Äiti ei kerinnyt montaa vuotta nauttia uudesta asunnosta kun nukkui pois sairauksien murtamana vuonna 2013. Isälle se oli kova paikka. Yritimme kaikkemme piristää isää ja saada ajatukset murheista muualle.

Enemmän ja enemmän hän puhui sukulaisista ja Sotkamosta, viettäen tilalla aikaa muutamana kesänä. Vielä keväisin ja syksyisin kävimme minä, poikani ja isäni viettämässä pidennettyä viikonloppua Toivolan tilalla Sotkamossa.  Sukulaisia löytyy lähinaapurista Virkkulasta Seija ja Matti ainakin kesäisin, muut lähi tutut Halmevaaralta jossa on nuoria ja vanhempia ihmisiä joita isä tapaili reissuillamme.

Muutama vuosi meni kunnes isä menetti melkein kokonaan näkönsä eikä päivittäiset rutiinit tahtoneet sujua. Saimme kotiavustajan muutaman kerran päivässä, kunnes yötkin alkoivat olla huolenaiheena. Puhuimme isälle, lähtiskö hän palvelutaloon jossa olisi ympärivuorokautinen hoito ja olisi lähelläkin. Jouduimme tekemään päätöksen isän puolesta sillä hänellä oli alkava alzhaimer ja dementia, lisäksi kuulo ja näkökyky oli vähäistä. Vuonna 2018 Joulukuussa isä sai paikan Myyrinkodista. Ehdimme vielä pitämään kahdet isän syntymäpäivät kunnes Heinäkuun 19.2020 isä nukkui pois. Isän uurna laskettiin rakkaansa viereen, korona rajoituksien puitteissa vain oman perheen kesken Vantaan Hämeenkylän hautausmaalle.

Isämme oli pidetty, ystävällinen, hauska ja huumorintajuinen ihminen joka tuli kaikkien kanssatoimeen.

Toivo isää lämmöllä muistaen, Veikko ja Kaija perheineen. Kiitos myös kaikille muistamisesta.

Kirjoitti: Veikko Haverinen ja Kaija Nieminen os. Haverinen