Veljemme Toivo Matti Haverinen sai kutsun Taivaskotiin 30.1.2022 Kuhmon Lauvuskylällä
27.9.2022
Toivo syntyi 9.8.1940 Lauvuskylän Lapiovaaralla Kerttu ja Matti Haverisen maanviljelijäperheeseen toiseksi vanhimpana elossa olevista sisaruksista Tauno-veli on Toivoa kaksi vuotta vanhempi. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kolme veljeä ja kaksi siskoa. Toivo tottui jo nuoresta alkaen sota-ajan lapseksi syntyneenä raskaisiin maataloustöihin. Viljelyksiä piti ojittaa. Pitkät heinäsarat Kirvessuolla ovat Matti-isän opastuksella Toivon, Taunon ja Teppo-veljien kanssa tehtyjä. Siihen aikaan työvälineet olivat kuokat ja lapiot. Matkaakin sinne oli kotivaaralta puolitoista kilometriä. Talvella oli sitten metsurityöt savotoilla ja sielläkin työt tehtiin käsipelissä moottorisahalla, petkeleellä ja kirveellä ja kuljetus lanssille hevosella. Kesällä oli sitten heinätyöt, jotka nekin tehtiin seivästämällä. Kun heinät olivat kuivia, niin ne koottiin taas latoon. Ei tarvinnut ajatella etteikö kunto olisi pysynyt kohdallaan. Myös marjastus oli kesäaikaan Toivolle tuttua; ensin kotiin talveksi marjat ja sitten myyntiin. Siitä sai lisäansioita. Lakkasuot oli Toivolle myös tuttuja. Lakkoja hän myi sitten kauppoihin. Toivo teki elämänmuutoksen 38-vuotiaana ja eli täysin raittiina elämänsä loppuun asti. Aika kului ja Toivo muutti Juukaan, asui siellä noin kymmenen vuotta ja muutti seitsemänkymmenluvun lopulla Töysään Pohjanmaalle, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa Sirkan. He menivät naimisiin vuonna 2004, ja elivät onnellista elämää pyöräillen, kalastellen ja marjastaen. Eläkeläismatkat oli heille myös mieluisia arjen valopilkkuja. Syntymäkoti Kuhmon Lauvuskylän Lapiovaaralla kulki Toivon aatoksissa hyvin usein, jokaisessa puhelussa hän muisti kotivaaran. Toivo oli huumorintajuinen, tarkkaileva, herkkäluonteinen ja osasi itkeäkin. Vitsinkertojana hän oli mainio. Aina löytyi joku hauska juttu. Toivo muutti Sirkan kanssa Alavudelle. Molemmilla alkoi tulla terveysongelmia ja Sirkka kuoli keväällä 2021. Toivo jäi yksin, ei ollut enää kenestä olisi huolta pitänyt. Toivo oli viimeisen vuoden ikävissään. Hän kävi usein Kuhmossa kotiseudulla. Tammikuussa 2022 Toivo matkusti taas Kuhmoon ja kun oli lähdössä takaisin Alavudelle niin elämä päättyi Teuvo-veljen pihamaalle Lauvuskylän Myllylässä 30.1.2022 sunnuntaiaamuna.
Toivo-veljeä muistaen Martta Kaarina Laitinen sekä veljet Tauno ja Teuvo |