Haveristen sukuseura ry:n PYÄLLYSPUU-lehti 63/2020 ilmestynyt

28.4.2020

Mukavia lukuhetkiä Haveristen sukuseuran Pyällyspuu-lehden parissa.
Mukavia lukuhetkiä Haveristen sukuseuran Pyällyspuu-lehden parissa.
Sulkakynät suihkimaan ja sormet näppikselle, Pyällyspuun juttupiikki on auki ympäri vuoden.
Sulkakynät suihkimaan ja sormet näppikselle, Pyällyspuun juttupiikki on auki ympäri vuoden.

Kevään sukulehti Pyällyspuu on jaettu kotiemme postilaatikoihin. Lehdessä on koronavirusajan vapaa-ajan vietettä ja informatiivisuutta sukuseuran toiminnan osalta muunmuassa avoimina budjettiasiakirjoina.  Edeltävien sukupolvien mielenkiintoisia tarinoita ja riipaiseviakin elämänkohtaloita, synttäreitä ja mietteitä elämästä ja ajasta.


Meillä kaikilla olisi mahdollisuus kertoa omat tarinamme sukulehden sivuilla yhteiseen arkistoon. Kun sen kerran aloittaa, siihen innostuu. Kirjoittaminen kun setvii ajatuksia, tallentaa muistilokeroista tarinoita, pitää sukuyhteyksiä yllä ja antaa tilaa ihmisen luovuudelle.
Pyällyspuun juttupiikki on auki ympäri vuoden, joten laittakaapa juttuja ja kuvianne tulemaan. Aikaahan meillä kaikilla on, monen turhemmankin asian toimittamiseen.
Jos ette jaksa odottaa ensi kevään julkaisua, voimme julkaista kirjoituksia myös täällä sukuseuran kotisivuilla ja ihan reaaliajassa.
Sulkakynät suihkimaan ja sormet näppiksille.
Kaiken kurimuksen keskellä kannattaa pysähtyä ja käydä vaikka metsässä tuulettumassa. Myönteinen ajattelu vaikeuksienkin keskellä vie lopulta ainakin henkiseen voittoon.

Hyvää Vappua, kevättä ja pian alkavaa kesää.

Terkuin Anu Piironen/Pyällyspuu