Googlevarpuset häiritsevät Pyällyspuun toimittamista

14.3.2019


Pyällyspuu62/2019 ilmestyy jälleen vapun tienoilla. Jos ei ihan vappuankaksi mene Googlevarpusten jäljilta. Tohtineisinko epäillä naapuria trumpilaisena maailmanaikana, jossa mikään ei ole varmaa tai pysyvää. Jossa kuka vaan kehtaa mustamaalata kenet vaan ja kyseenalaistaa kaiken olemassaolevan. Epäsovusta ja vihanlietsonnasta huolimatta Haveriset ja heidän perillisensä kuten minäkin, touhuavat omien asioidensa parissa. Pyällyspuu ilmestyy suvun iloksi kuten 61 edellistäkin numeroa vuosikymmenten saatossa.

Pyällyspuu kirjoituksia ja kuvia on tullut ihan mukavasti vuoden aikana. Osan olen jo tallentanut sukuseuran kotisivuille ja ne käytetään myös printtipainoksessa ja verkkotallenteessa. Suvussamme on vielä joukko ikäihmisiä, jotka eivät bittimaailmassa käy koskaan. Hekin saavat paperisen Pyällyspuunsa vastineena jäsenmaksulleen. Tulevaisuus pitää yllä alati kehittyvää teknologiaa ja virtuaalitodellisuuden myötä toimimme entistä enemmän päätteidemme ääressä. Riippumattomina ajasta ja paikasta.

Olen oman etätyöni rinnalla saanut vastaanottaa sukujuttuja, tehnyt Pyällyspuu-haastatteluja, kirjoitellut ja ensitaittanut toukokuussa ilmestyvää, vuoden 2019 Pyällyspuun 62. numeroa.

Siitä huolimatta, että Googleposti on herjannut joitakin tekstejä. Hujauttanut kuvat ja kirjaimet suunnitelmallisesti toteuttamilla sivuillani levälleen kuin varpusparven jäljiltä. Lieneekö niin, että esim. sota-aikaa käsittelevien juttujen taittamisen myötä Googleposti koettaa sekoittaa piätoimittajana toimivan anupiin aherrusta vai lieneekö ollut vain tekniikan jippo, jota en havainnut.

En minä alakerran naapuria eppäile tiedostoihin tunkeutumisesta. Tämä trumpilainen maailman aika on sellaista, että joskus vain hämmästelen, mitä hiirenhiljainen naapuri joutohetkin touhuaa. Ovatko oikeasti, mitä ovat vai ovatko vain olevinaan. Sitä sanotaan uteliaisuudeksi. Pitäisi erottaa valhe, siis feikki faktasta eli totuudesta. Myönteistä ajattelua pitäisi nostaa esille ihan kaikkialla ja erityisesti liikemaailmassa ja jättää trumpilaiset no deal-jaot jakamatta. Tyrannian mukanaan tuoma valheellisuus ei sovi demokraattiseen maailmaan. Pienemmissäkään piireissä kuin television maailmanpolitiikassa.

Lähetin jo Pyällyspuun sivujani Terhi Haveriselle, joka toteuttaa taiton viimeistelyn suunnitelmani mukaan. Toimitus ja päätoimitus vaiheessa, taiton viimeistelyyn lähtiessä sivut voivat olla missä muodossa tahansa. Silti harmittaa kun sivujen tekeminen vie aikaani ja teen vapaaehtoistyön huolella ja sukurakkaudella. Vain huomatakseni, että kaikki sivut eivät saavuta vastaanottajaa lähetetyssä muodossa, vaan ovat kuin googlevarpusten huiskausten jäljiltä.

Koneäly ei vastanne vielä tekoälyn, puhumattakaan ihmisälyn vaatimuksia. Vastauksia en koneelta saa, enkä Googlelta. Ihmettelen vain minkä vuoksi Google toimii noin omituisesti. Vain tiettyjä asioita käsittelevien juttujen osalta, ei kaikkien. Osa on mennyt taiton viimeistelyyn ihan tarkoituksenmukaisessa, ensitaiton jälkeisessä muodossa.

Kiitos teknologian kehitykselle. Asiat sujuvat kuitenkin iloiten ja näppärästi. Olen ollut aikataulussa ja muutkin ovat, sillä ensimmäiset Pyällyspuu jutut sain jo Kiteen kesäjuhlilla ja e-postitse syyskuulla. Tulevaisuuden virtuaalimaailma on onneksi myös mahdollisuuksia täysi.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, painetaan Pyällyspuu jälleen painotalo Hannun Tasapainossa, jonne Mauno Haverinen on luonut luottamukselliset suhteet. Laatu-ja hinta-arviotkin ilmeisen kohdillaan.

Maaliskuun 14.päivän terkuin

Anu Piironen/Pyällyspuu62/2019